Kyllä se nyt taitaa tulla.Viikko takaperin meillä sairasteltiin noro-virus.Itse aloitin keskiviikko aamuna klo.6 ja siitä sitten 15.min väliajoin kävin oksentamassa ja lopetin klo.23.30.Kuume nousi ensimmäisinä tunteina tuonne 38.3.Torstai meni hämärän rajamailla.Perjantaina alkoi helpottamaan.Lauantaina sitten Jukka aloitti.Maanantaihin saakka meni hänellä.

Toissapäivänä ja eilen käytiin koirien kanssa kahden tunnin metsälenkeillä.Mikiä on taas pystynyt pitämään irti.Peurat tosin ovat muuttaneet tuosta meidän pikkumetsästä pois ja siirtyneet isommille metsämaille.Ne olivat tuossa meidän talon takana olevassa metsässä ja sieltä sitten kävivät syömässä meidän syöttöpaikalla.

Eilen Miki sujahti ison kannon alle,siis se meni niin pitkälle,että siitä ei näkynyt kuin hännän pää.Emmi jäi vahtimaan kannon ulkopuolelle.Hetken päästä lumikko säntäsi toiselta puolelta ulos saaden Emmin peräänsä.Miki tuli kannon alta ja lähti myöskin perään.Lumikko pääsi kantavalla hangella koiria huomattavasti kovempaa ja sai etumatkaa ja sujahti sitten lopulta ison kiven alle jonka ympärille Emmi ja Miki jäivät kaivamaan.

Mikin alaleuassa ketun hampaanjäljet hieman punoittavat.Olen niitä putsaillut ja seuraillut,että eivät vaan tulehdu.Kirsun vierestä jäljet alkavat jo häipyä.Kovin se kettu oli kiinni ottanut eikä poika ollut moksiskaan.Päinvastoin Miki pyrki pissityskerralla niin kovin takaisin sisälle,että kun avasin häkin luukun Miki karkasi sieltä ja juoksi muista koirista välittämättä suoraan ovelle,että multa muuten jäi kana kynimättä sen ketun kanssa joten päästäkää mut sisälle!!!Eli traumoja ei ilmiselvästikkään jäänyt :D.Ainakin tuo asia on nyt punnittu,että miten motivoitunut Miki on siihen mitä tekee.Ainakin se on hyvin motivoitunut luoliin kun juoksee uroksen ja nartun välistä suoraan ovelle.Siinä oli ulkona vuoroaan odottava uros ja narttu ja Miki niiden välistä juoksi ovelle,katsomatta niitä.Hyvä työkoira.Ikää on 11 kk ja nyt jo niin omistautunut sille "työlle"jota tekee,että ei edes vieras uros tai hehkeä narttu saa sen mielenkiintoa pois siitä jota on tekemässä.Olisihan se voinut mennä haastamaan riitaa sen uroksen kanssa tai sitten liehittelemään sitä narttua.

On mulla vaan hyvät koirat!Ihan jokainen noista neljästä.Ei pidä kenenkään epäilemän,että joku jää vaan kaikki ovat yhtä rakkaita eikä kukaan jää kenenkään varjoon eikä kukaan syrjäytä toista.

Haluan ihan näin julkisestikkin tuoda esille sen,että mm. Emmi on ainoa koira joka on pystynt täyttämään Millan jättämät saappaat ja sen tyhjiön jonka Milla jätti poistuessaan elämästäni.Sanoinkin Emmin kasvattajalle Tarjalle,että en uskonut kenenkään koiran täyttävän Millan jättämiä saappaita ja sitä tyhjiötä,mutta Emmi teki nuo kummatkin eikä se ole mikään pieni tehtävä.Jos jostain syystä alkaisin syrjimään toista ja suosimaan toista en ansaitsi yhtään koiraa.Pystyn jakamaan huomioni useamman kesken ja jokaisella on asioita joita saa tehdä vain ja ainoastaan minun kanssani.Pieniä arkipäivän asioita jotka kuitenkin ovat tärkeitä sille koiralle.Esim.Emmi on ainoa joka pääsee mukaani saunalle kun lämmitän saunaa koska tuo on ollut Emmin tehtävä Emmin tulosta saakka.Ennen Emmiä tuo oli Millan tehtävä.Pojat jää portin taakse kun menemme saunalle Emmin kanssa.Myöskin Emmi on ainoa joka pääsee mukaani tarkistamaan peurojen syöttöpaikat.Pojilla on myöskin ne omat vain ja ainostaan niiden jutut.Mm.yhteiset leikkihetket jolloin yksi kerrallaan leikkii kanssani(myöskin vahuksien kohdalla pätee tuo sillä nekin leikkivät.)Pojilla on omat lenkit.Vanhukset käyvät kanssani selaiset hitaat haistelulenkit jotta saavat vaan nauttia ja tepastella omaan tahtiinsa.Paljon on arkipäivässä asioita joita kukin vuorollaan saa tehdä kanssani ilman,että muut sitten sen jakavat jotta jokainen tietää olevansa tärkeä ja se number one.En ymmärrä miksi epäillään,että jos jostain enemmän kertoo/puhuu,että se automaattisesti tarkoittaa sitä,että ne muut ovat jääneet sitten kuin vanhat lapaset.Tässä olen asiaa jo esille ottanut koirieni kasvattajienkin kanssa,mutta vielä näin yleisesti haluan tämän asian julki tuoda.Jotta kenellekkän ei jää epäselväksi se asia,että kukaan ei meidän perheessä syrjäytä toista eikä ketään heitetä syrjään kuin vanhaa lapasta.Kun tuosta asiasta puhuttiin erään kanssa niin minulle tuli hyvin paha mieli asiasta.Varsinkin Emmin puolesta.Ajattelin,että kuinka kukaan voi luulla niin,että Emmi lentää syrjään kuin vanha lapanen.Samantien varmistin asian Emmin kavattajan kanssa,että toivottavasti hänellä ei ole tuollanen kuva,eikä ollut,hän tietää,että Emmi on minulle omaa elämäänikin rakkaampi.Ei se tarkoita stä,että on hylännyt toisen jos kehuu toista.Jos aihetta kehuille on,on ne esille tuotava.

Näin.Oli pakko tuoda asia esille kun minulle tosta epäilystä tuli hyvin paha mieli.Myöskin Emmin vuoksi.

Meillä on täällä 4 parsonia,1enkeliparson koska Milla kulkee mukana enkeli koirana,ja jokainen noista neljästä on yhtä rakas.Milla on mukana vielä ja tulee olemaan kaikessa mukana.Hänen kuolemansa ei ole poistanut Millaa elämästämme eikä päivistämme.Ja todellakin jokanen noista neljästä parsonista on meille yhtä rakas ja rakastamme jokaista yhtä paljon.