se on ollut tämän päivän keli.Mutta meitä se ei ole masentanut eikä estänyt ulkoilemasta.Ensin mentiin puoleksi tunniksi metsään Emmin ja Cosmon kanssa.Väpä ei ollut mukana sillä tarkoitukseni oli taas tehdä hölkkälenkki metsälenkin päätteeksi.Väpä ei oikein tykkää juoksennella pitkin teitä hihnassa,vapaana kylläkin.Voi mahoton mitä menoa Cosmo ja Emmi piti metsässä.Ne meni niin kovaa,että hetken mulla oli molemmat koirat täysin hukassa.Onneksi ne juoksivat ympyrää ympärilläni,eli ei huolta,että olisivat loitonneet liiaksi minusta.Tein saman lenkin kuin eilenkin.Cosmo juoksi tosi hyvin,mutta Emmi alussa koitti leikkiä Cosmon kanssa,mutta kun Cosmo ei välittänyt,siirtyi Emmikin sitten suosiolla juoksemaan kauniisti edelläni.Tuli taas niin hyvä fiilis että.Kohta me juostaan maratooni ;)Kuvat on tältä päivältä metsästä.Hiukka huonoja kun ei oikein olosuhteet olleet parhaat mahdolliset kuvaamiselle.